Hyvinkään keikka on tehty. Olin siellä jo 9.45, aika oli 10.10. Siellä oli todellakin ruuhkaa ja joka paikassa joutui odottelemaan. Pääsin lopulta pois vasta 14 aikoihin. Punktion jälkeen pitää aina makoila 2 tuntia ja sitten vielä keuhkokuva ennen pois pääsyä. 1,5 litraa sieltä taas lirisi pussiin. Onneksi se oli kirkasta se neste.Henki kulkee taas ihan toisella lailla. Iso kiitos taas sairaalan henkilökunnalle. Vointia kyseltiin sen seitsemän kertaa sielläoloni aikana. Ihana kun joku huolehtii ! Lepohuonekin oli ihan täynnä ja suurin osa kai oli syöpää sairastavia. Ikähaarukka näytti olevan 20-70 vuotta. Tänään oli sytojen tiputuspäivä, siksi siellä oli niin paljon sakkia. Mukava juttukaverikin löytyi viereisestä pedistä, joten aika kului siinä melko nopeasti.

Olin suunnitellut vähän töitäkin täksi päiväksi, mutta kotiinpäästyä tuntui, että sohva vetää puoleensa kuin magneetti. Tulikin sitten otettua pitkät päikkärit. Nyt ei sitten nukutakaan yhtään. Tein yhdelle ystävälle tyynyliinan brodeeratun kuvan kanssa. Sekin vei enemmän aikaa kuin ennen vai onkohan minusta vaan tullut hitaampi. Aamuun jäi toisen liinan teko. Pitää laittaa kello aikaisin soimaan.

Kyselin lääkäriltä tuosta jalkojen kivusta ja siihenkin kuulemma löytyy lääkettä. Soitan aamulla omalle lääkärilleni syöpäklinikalle ja pyydän soittamaan reseptin tuohon lähiapteekkiin. Muuten olo onkin ihan ok. Jos nuo jalat saisi vähän paremmiksi niin siitähän taas pääsee paremmin vauhtiin. Ostin jo kaalinkeränkin ja piti nyt illalla tehdä jalkahauteet kaalista, mutta kello rapsahti niin nopeasti yli puolen yön, että se jää nyt huomiseksi.

Huomenna muuten aion tehdä ensimmäisen ryhmäreikihoidon. Pyrin tekemään sen noin klo 21, joten jos et ole vielä listalla, ehdit hyvin ilmottautua ennen huomisiltaa. Jos joku haluaa listalta pois, niin sähköpostiin vain viesti niin poistan. Tämähän on erittäin vapaaehtoinen juttu. Torstai on hyvä hoitopäivä, koska torstaihan on toivoa täynnä ! Nyt yritän kömpiä tuonne peiton alle. Jospa se nukkumatti minut sieltä hakisi suuriin seikkailuihin. Levollista yötä ;.)