Löysin tänään kaapista kekeneräisen sukan, jonka aloitin syyskuun lopussa Hyvinkään sairaalassa ollessani. Otin sen käsittelyyn ja rupesin jatkamaan sitä. Siinä neuloessani kävin ajatuksissani läpi sairauteni alkuvaiheet ja mieleen poksahteli yhtä sun toista.

Miten sairaus on vaikuttanut elämääni? Ei ehkä fyysisesti kovinkaan paljon, koska olen saanut olla koko ajan hyvässä kunnossa. Lääkkeiden sivuvaikutukset tietysti ovat välillä vähän hankalia, mutta ne eivät loppujen lopuksi ole maailmanloppu. Henkisellä puolella onkin sitten tapahtunut enemmän. Kiitollisuus elämästä on lisääntynyt valtavasti. Olen saanut apua naapureilta, ystäviltä ja ihan yllättäviltäkin tahoilta. Te, blogiystäväni olette myös antaneet minulle paljon. Aluksi en osannut ottaa apua vastaan, mutta jossain vaiheessa tajusin, että olen kai minäkin elämäni aikana auttanut ja tukenut aika monia ihmisiä. Hyvä niin, sillä vastavuoroisuus on aika tärkeää niin sanoissa kuin teoissakin.

Tuo henkinen ymmärrys on lisääntynyt viimeisen viiden vuoden aikana. Tajuaa,mikä on tärkeää, siis ihan oikeasti. Katkeruus, kateus ja riitely ovat kadonneet. Tilalle on tullut aito kiintymys ihmisiä kohtaan ja halu auttaa. Tuntuu joskus kummalliselta miten niin radikaaleja muutoksia voikaan tapahtua. Jokaisella ihmisellä, jonka kohtaamme on jokin tarkoitus. On tullut jälkeenpäin mieleen, että juuri silloin kun tarvitsin jotain, siis ei materiaa vaan esim. ongelmanratkaisun, tuli aina joku ihminen vastaan jossain joka tietämättä koko asiasta puhui jotain sellaista, mistä löysin vastauksen. Elämän kiemurat ovat usein aika kummallisia mutta uskon, että asiat menevät juuri niinkuin niiden kuuluukin mennä. Kai sitten olen fatalisti mutta uskon kuitenkin, että itse voimme aika tavalla vaikuttaa elämäämme.

Jossain vaiheessa pari vuotta sitten rupesin puhdistamaan itseäni vanhoista asioista, joita oli patoutunut sisälleni. Jos joku oli joskus minua loukannut, ajattelin mielessäni, että annan hänelle anteeksi ja teen sen sydämestäni. Aluksi se oli hirvittävän vaikeaa mutta harjoituksilla se rupesi onnistumaan aika hyvin. Ne vanhat jutut lakkasivat kummittelemasta mielessäni. Pyysin myös mielessäni anteeksi niiltä joita minä olin loukannut ja uskokaa tai älkää, se toimii. Melkein tasan 19 vuotta sitten yksi ihminen teki minulle tosi pahan jutun. En ikinä tajunnut miksi. Päätin, että annan senkin anteeksi ja........viime keväänä kyseinen ihminen soitti minulle ja sanoi, että häntä on ruvennut vaivaamaan se samainen vanha juttu. Hän pyyteli kovasti anteeksi tekoaan. Sanoin vaan, että se on jo kauan sitten annettu anteeksi. Aika kumma yhteensattuma...eikö?

Joskus sukan neulominen voi aiheuttaa tällaista:-))

Jos jaksoit vielä seurata kirjoitusta tänne asti niin kerron, että listalle tuli tänään taas kaksi ihmistä lisää ja tein taas yhteishoidon koko ryhmälle.

Laitanpa tähän loppuun vielä yhden itsekirjoittamani runon vuodelta 2000. Sen voi katsoa avanneen "henkisen korkkini". Jätäpä myös jälkesi kommentein ja sähköpostiakin saa laittaa. Kerron tämän runon tarinan toisella kertaa. Siihenkin liittyy kummallisuuksia jotka kyllä nykyään ovat itsestäänselvyyksiä.

Levollista ja huoletonta yötä.

                                                                 POLUT

 

Polut joita kuljemme

eivät aina näytä johtavan minnekään.

Kaikkia niitä ei valaise aurinko,

ei kuu eikä tähdet.

Itse polkumme saamme valita

kukaan ei pakota meitä oikealle tielle.

Tarvitsemme pimeyttä

että tietäisimme mitä on valo,

Kylmyyttä että tietäisimme

mitä on lämpö.

Itkua että tietäisimme mitä on ilo.

Kärsimystä että osaisimme myös rakastaa.

Rakastaa – ei vain pinnallisesti

vaan koko sydämellä – aidosti.

Joskus on hyvä käydä erämaassa

kuunnella sisintään , saada rauha

Palatessaan osaa antaa myös muille

palasen rauhaa – palan itseään.

Kaikki polut johtavat lopulta samaan paikkaan

sinne missä on valo, ilo ja rakkaus.

Yksikään askel ei ole turha

vaikka siltä tuntuukin joskus.

Kaikella on tarkoituksensa.

Jokainen luku elämässämme

opettaa meille jotain

jos osaamme sen opiksi ottaa.

Sitten kun tulee rakkaus

se suurista suurin

osaamme sitä antaa

ainoalla oikealla tavalla,

pyyteettömästi, vain rakastaen.

Osaamme myös ottaa vastaan

oikean rakkauden, iloiten siitä,

niin kuin linnut iloitsevat tuulesta siipiensä alla.

Silloin meitä kohtaa onni.